lauantai, 10. marraskuu 2007

Raunioita.

Jäänyt taas (yllätys yllätys) tämä kirjoittelu.

30.10 oltiin raunioilla ja luvassa oli pöydän ja merkin sekä ketteryyden harjoittelua. Pöytä sujui hyvin, Roope on jo aiemmin opetettu menemään pöydällä maahan, joten suoritti samaan tapaan kun ennenkin. Hieman suuntakäskyjä ollaan alettu ottamaan kotona, joten ohjasin hieman kädellä ja sanoja välillä antaen, että oppisi hieman sisäistämään.

Merkkiä ruvettiin harjoittelemaan ihan ekaa kertaa, eli kävelin Roopen kanssa merkille ja vein sen namikädellä merkin toiselle puolelle seisomaan kuin missä minä olin. Tätä ollaan nyt harjoiteltu kotonakin ahkerasti ja Roope hakee n. 3m päästä merkin jo ilman että minä edes liikun, käsimerkillä sekä käskyllä "merkki."

Ketteryys sujui hyvin, pituushypyn kanssa saatiin suht kauan jankata kun koiralla oli liian hyvä kontakti, mikä on todella hauska kun ollaan saatu juuri sitä kontaktia hioa viime aikoina, ehkä siitä on ollut jotain apua. Irtosi kuitenkin loppu viimeksi hyvin kun malttoi katsoa eteensä ja hoksata että hyppyä olisi luvassa. Tikkaat sujui todella mahtavasti! Näiden kanssa meni viimeksi aivan sähläykseksi, nyt katsoi tosi tarkkaan jalan sijat ja vaikka olivat liukkaat rankka sateesta pysyi hyvin. Putken kanss tökki taas sama kontakti, ei kunnolla irronnut sinne vaan jäi katsomaan mua ja haukahteleen, varmistelee hirveän paljon nykyään saako vai eikö. Keinun kanssa mentiin namilla, Roopen mielestä kun ei ole yhtään hauskaa että se pitäisi raunioilla mennä rauhassa ja agissa "vauhdilla" :D Silta onnistui myös hyvin pysäytyksineen. Kaikin puolin onnistunut treeni :)

6.11 eli tällä viikolla oltiin taas raunioilla ja kouluttajiksi vaihtuivat Miia ja Ilkka. Kaikki oltiin tällä kertaa raunioetsinnässä ja se suoritettiin ketteryys alueella. Roopella oli energiaa aivan turhan liikaa, eikä se nähnyt juurikaan intoa lähteä hakemaan ketään. Ensi treeneihin voisi olla pallon palkaksi, musta tuntuu että se ei koe tarpeelliseksi tavoitella sitä namikippoa, noi lelut kun on sen mielestä paljon mieluisempia. Roope oli maalimiehillä hieman paineistuneen olonen eikä syönyt edes palkkaa, joka on todella outoa. Aamuruokakaan ei ollut kelvannut. Illalla syöttelin kädestä ja söi vähän irvistellen ja oksensi vielä illalla kolme kertaa. Selitti kyllä kokonaan miksei koira ollut yhtään oma itsensä eikä halunnut hakea palkkaansa.

8.11 Roope olikin jo paljon pirtsakkaampi ja käytiin Riikan ja Ronja labukan kanssa hieman tokoilemassa. Paikallamakuu oli hieman rauhaton ja pälyili koko ajan ympärilleen. Seuraamisen kontakti tuli hienosti sekä liikkeestä maahanmeno ja luoksetulo oli erinomainen. Nyt pitäisi alkaa sitä liikkeestä istumistakin vähän kokeilemaan.

Ollaan otettu suht ahkerasti nyt kotona kaukokäskyjä ja tunnaria, tunnarin kanssa se perus haistelemattomuus ongelma yhäkin. Kaukkareissa pylly ei liiku yhtään ja suorittaa maahan-istu kaavan todella nätisti.

torstai, 25. lokakuu 2007

Rauniot ja tokot.

Pitänee aloittaa taas pitkältä kun ei tänne muista ja kerkiä kirjoittelemaan !

16.10 oltiin siis viimeksi raunioilla. Otettiin Roopelle 2 valmista piiloa. Toinen lähetettiin etsimään taka rakennukselta. Roope otti hieman häiriötä takana olevista ihmisistä ja teki fiksut kunnia kierroksensa rakennuksen ympäri ja sen jälkeen alkoi käyttämään nenäänsä. Hyvin löytyi ns. "putkesta" äijä ja söi_todella_nätisti nameja maaten, vaikka alustakaan ei ollut helppo. Seuraavan lähetin ylämäeltä alas päin ja maalimies oli putkessa, Roope jäi mäen alas odottamaan ilmeellä "tuu tänne täällä se on" ja kun pääsin alas se juoksi suoraan putkeen syömään nameja ja söi taas nätisti maassa maaten, tähän ollaan todella tyytyväisiä!

Eniten pitäisi keksiä millä Roope irtaantuisi enemmän. Sama on jos kaksin ollaan metsälenkilläkin, käydään vähän väliä katsomassa oonko perässä eikä mene edes monenkaan metrin päähän ellei ole koirakaveria mukana. Sama agilityssä kun ollaan pientä hyppy rataa otettu, mun pitäis ohjata tota vauhtihullua tosi kaukaa kun ei ton perässä ole mitään mahdollisuuksia pysyä, mutta Roope on sitä mieltä että pitää käydä välillä vähän hoputtamassa vauhtia ja tykkää hyppiä ja pomppia ja riekkua ja haukkua muhun lisää vauhtia. Heti huomaa että jos on helpompi rata missä ei ole pitkiä juoksupätkiä toi keskittyy esteisiin eikä mun hoputtamiseen, jos jään vähääkään jälkeen niin tulee heti pyörähteleen eteen. Tämä irtaantuminen siis todellakin on ollut raunioillakin, pimeässä kontissakin kun piti etsiä ihmisiä Roope kävi perällä asti ja tuli mun luokse parin metrin päähän "tuu nyt täällä se on" ja odotti niin kauan kun seurasin sitä sinne perille asti.

Viime keskiviikkona oltiin tokoa treenaamassa kaupissa. Otettiin hieman pysähdyksiä luoksetulosta ja sujuivat hyvin. Pari paikallamakuuta ja kontakti harjoituksia jotta se ei tipahtaisi siinä seuraamisen alussa. Lopussa kontakti harjoituksien jälkeen otin Roopella n. 5 ihmisen henkilöryhmää jotka seisoivat paikallaan ja hyvin sujui. Kontakti oli suht hyvä sillä oltiin sitä hinkattu siinä alussa. Eli suht perus helpot treenit jotta saadaan vaan opittuja asioita varmemmiksi, kuten tuo kontakti jonka kanssa hätäilin alussa turhan paljon.

Lauantaina oltiin kaverin kanssa Niihamassa treenaamassa vähän tokoa ja PK kentällä käytiin myös treenaamassa ihan perus seuraamisia yms. Hokasin noutokapulan nurmikolla ja sai ainakin treenattua ettei oo ongelmaa noudossa jos kapula ei ole oma :D Ihan samalla innolla toi ja otti suuhunsa kuten omankin. Seuraamista hinkattiin taas kontaktille ja hyvin alkaa pysymään. Maasta luoksetulo ja hyvin sujui, vähän jättäviä liikkeitä ja käytiin metsässä myös vähän lenkkeilemässä. Kivoja kurapolkuja osattiin valita, Roope ja colliepojat Kingi ja Hasse oli kivasti kurassa, varsinkin jälkimmäiset pitkien karvojensa kanssa :D (+ Roope kun saa aina hepulit pehmeästi hiekasta ja kurasta, sinne on kiva mennä vähän pyörimään ja on kiva sitten osoittaa mulle kuinka ihana oon ja hypätä kaiken kuran kanssa suoraan syliin ;D) On nää sitten kyllä hauskoja..

Sunnuntaina oltiin katsomassa agility kisoja Niihaman maneesissa ja Roopekin oli puolet ajasta mukana, ja mulle iskee hirveä agilityvimma. No, jos sitten Roopen kanssa ensi keväänä pääsis johkin ryhmään, koira ainakin tykkäis ja omistajakin vois kohottaa kuntoansa ihan huoletta siinä paremmaksi ;) Agikisoissa hyppyytin vähän Roopella pieniä esteitä ja otin paljon käteen tulemista että hakee sen kontaktin ja pysyy mun lähellä (vaikka sitä pitäisikin saada irtoamaan musta). Pari luoksetuloa ja hyvä paikallamakuu tuli tehtyä kunnon häiriöllä, joten ei voi olla kun tyytyväinen!

Tiistaina ei raunioille päästy mun käden "toimimattomuuden" takia, mutta ensi viikolla sitten ;). Huomaa että koiran "AD/HD" piirteet on ihan tuskaisia kun ei olla päästy lauantain jälkeen kunnolla tekemään mitään muuta kun metsälenkkejä ja pieniä toko juttuja. No, huomenna onneksi taas tokotreenit ja viikonloppuna vois ottaa pitkästä aikaa jäljen metsään, pitäis sitäkin alkaa ottamaan ahkerammin ennen kuin lumet tulee, että olis jotain pohjaa keväälle.

maanantai, 15. lokakuu 2007

Raunioita, esinettä, hakua ja tokoa.

Viime viikon tiistaina oltiin raunioilla ja tehtiin pimeässä kontissa etsimis harjoituksia. Palaneen haju oli voimakas ja koirat saikin tehdä tosissaan töitä. Roope haki vielä paljon apua multa, ravas mun ja hajun välillä ja rupesi vähän vinkumaan. Epäilen eniten että se haki mua mukaansa ja kyseli että saako tonne mennä. Maalimiehet löytyi loppujen lopuksi ihan hyvin.

Jaaaaa sitten muistaakseni keskiviikkona otettiin tokoa sammareiden näyttely&tokotreenien yhteydessä. Seuraaminen tuli hyvällä kontaktilla, samoin jättävät ja luoksetulot onnistui mainiosti. Ensimmäinen henkilöryhmä saatiin mentyä ja kontakti pysyi todella hyvin vaikka mentiin tiiviistäkin kohdista ja en palkannut! Vautsi mikä poika. Lopussa otin paikallamakuun että olin piilossa ja hyvin pysyi, tästä on hyvä jatkaa ;> Kaukokäskyjä ollaan myös harjoiteltu suht paljon ja alkaa jo hokaamaan että se istu käsky voi tulla vähän kauempaakin ;)

Sunnuntaina otettiin Roopen kanssa pitkästä aikaa hakua. Ekalla otettiin niin että Roope näki selvästi lähdön ja maalimies vähän huuteli ja heilutteli nami purkkia. Koirahan siitä vasta riemastu ja kun ei enää nähnyt maalimiestä alkoi se tavanomainen huuto, on siinä omistajalla koirassaan pitämistä ;) Rauhoittelujen ja sivulle käskytyksen jälkeen lähetys ja hyvinhän se lähti. Ensimmäisen 10m huusi täyttä kurkkua innostusta (kuten aina) ja sen jälkeen aloitti nenätyöskentelyn. Työskenteli todella innokkaasti ja pysyi hyvän jäljellä. Palkkana makkarat maassa maaten ja rupesi jo pikkuisen taas ilmaisemaan haukkumalla kun heilutteli nami laatikkoa.

Toinen otettiin sitten niin että Roope näki maalimiehen vaan pari metriä ja sitten käänsin pois päin. Perus sivulle istutus ja lähetys, ei piipannut enää paljoa ja alkoi heti käyttään nenää ja löysi yllättävän nopeasti. Taas pieniä ilmaisun merkkejä.

Kolmas olikin niin etten näyttänyt melkein ollenkaan maalimiestä ja lähti suorilteen etsimään, nenä toimi hyvin ja energiaa oli todella paljon joka näkyi vauhdissa. Löysi hyvin ja haukahti parisen kertaa maalimiehellä, ei ongelmaa valita ilmaisutapaa ;)

Roopen ensimmäisiä esine ruutuja myös otettiin narupallolla (kuulemma ihan ok aloitella lelulla?). Hakualueena 5m x 5m ja vähän tallattu alue. Työskenteli hyvin nenällään muttei oikein hokannut että lelu oli se mitä etsitään. Kuitenkin omatoimisesti nosti lelun ja palautti nätisti käteen, kaikinpuolin onnistunutta siis ;)

Huomenna raunioilla näillä näkymin henkilöetsintää raunioilta, pitkästä aikaa! :)

sunnuntai, 7. lokakuu 2007

Näin saadaan omistaja häpeämään koiraansa.

Pitänee aloittaa ihan alusta.

Ohjaaja tappeli jännitystä vastaan koko edellisen yön niin että uni jäi vähiin ja 37 asteen (enää!) kuumeessa sekä ylähengitystien- ja keuhkoputkentulehduksen alaisena kohti ensimmäistä toko koetta.

Koira oli ihan pihalla ja väsynyt edellisestä päivästä (mätsärissä punaisten isojen pentujen 1. :D) ja haisteli vain maata. Riehuttelin sitten Roopea narupallolla että sitä edes vähän kiinostaisi olla mun kanssa, ja se koituikin sitten lopuksi kohtaloksi.

 

Paikallamakuu oli suht koominen, 8 koiraa rivissä. Ensin lähti Roopen vierestä sekä vasemmasta reunasta koirat omistajien perään heti ajan alettua ja sen jälkeen vielä 4 koiraa ehtivät lähtemään kohtuuttoman häiriön tai muun inspiraation takia pois makuusta, loppujen lopuksi ainoat paikalla makaajat olivat Roope sekä meille jo ennestään tuttu Ego hoffi joka käy myös raunioilla. Kyllä nää pelastuskoirat on sitten fiksuja ;) Siitä sitten kymppi ja luoksepäästävyys myös kymppi.

Sitten kaameaa seuraamista. Roope oli ihan pallo hukassa, täys käännölset venyi ja koira oli ihan pihalla että koska piti pysähtyä. Kytkettynä 8.5 ja hihnatta 8. Tuomarin kommentteihin yhtyen "Koira seuraa upeasti kontaktilla.. silloin kun se seuraa" ;)

Tämän jälkeen maahanmeno liikkeestä, joka oli takunnut koko aamun. Suht hyvin lähti mukaan mutta hieman vaivalla mutta onneksi se sinne maahan upposi ja kasi tuli.

Sitten alkoi tämä järkyttävin osa :'D Roope rupesi ihan pitämään omistajaa tyhmänä ja säntäsikin ennen seuraavaa liikettä hieman pelleilemään pusikkoon. Haukkui ja veti sielä rallia korvat niskaa myöten ja hännän töpö vaan pyöritteli ympyrää. Sai sitä hetken aikaa sieltä sitten huudella. Loppu koe sitten menikin ihan sähläykseksi, normaalisti olisi koira kyllä saanut vähän enemmän negatiivista palautetta karkaamisestaan kun mitä annoin ;)

Luoksetulosta 6. Lähti hyvin ekalla "roopetänne" käskyllä ja tuli puoleen väliin saakka josta pysähtyi ja jäi katsomaan metsään. Toisella käskyllä sitten lähti tulemaan ja tuli hyvin eteen ja siitä käskyllä hieman vinoon sivulle. Kutonen tästä.

Seisominen seuraamisesta oli hyvää, jäi hyvin ja rupes jo vähän kiinnittään muhunkin huomiota, kuitenkin 2 käskyä että meni istumaan. (Tää on uutta mun AINA ennakoivalta koiralta ettei se meinaa mennä ees käskystä.)

Aattelin jo tässä vaiheessa et pisteet ei varmaan oo hyvät joten estehypyssä uskalsin ottaa riskin. Käsimerkillä ja käskyllä olen aina ennen hypyttänyt ja nyt annoin pelkän käskyn ja ka! Pentele se koirahan hyppäs :D Vakio haukahdukset hypyn aikana tuli ja taas paksukorvaisuutta istumisen kanssa joten siihen toinen käsky. 9 tästä.

Kokonaisvaikutus 8, olis ollu parempi jos koira olis tullu vähän vähemmillä kehuilla sieltä penteleen pusikosta pois ! :D Jälkeenpäin enää jaksaa naurattaa.

Vielä hieman virallisemmassa muodossa esitettynä:

Tokokoe 7.10.07 Kyröskoski, ALO luokka. Tuomarina Ilkka Stén.

Luoksepäästävyys 10, Paikallamakuu 10, Seuraaminen kytkettynä 8.5. Seuraaminen taluttimetta 8. Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 8. Luoksetulo 6. Seisominen seuraamisen yhteydessä 9. Estehyppy 9. Kokonaisvaikutus 8.

Eli tulokseksi 167 pistettä joka riitti jopa 3/16 sijaan ja ALOkkaan ykköstulokseen ! :) On se Roope aika hieno vaikka vähän kyllä koitteleekin omistajan hermoja näillä tempauksillaan ;)

keskiviikko, 3. lokakuu 2007

Tokoilua.

Eilen sitten aloitettiin jatkoryhmässä raunioiden osalta. Kerrattiin ensin vähän mitä koirien kanssa on tehty sekä missä tavoitteet ovat. Sen jälkeen porukka jaettiin henkilöetsintään sekä tokoon ja ilmoittauduttiin Roopen kanssa vapaa ehtoisiksi tokoon jotta saisi treeniä sunnuntain kokeeseen.

Tokoa ensin kaikki mentiin ensin kiertämään raunio rata aitojen ulkopuolelta, ja tällä kertaa tehtävä oli ennemminkin ohjaajille. Eli koiranluku harjoitusta. Pusikoissa oli piilossa pari ihmistä, heti koiran nenän noustessa ja sen tajutessa ihminen piti palkata nopeasti suurilla kehuilla mutta kävellä sitten ohi normaalisti. Ekat kaksi Roope vaistosi todella hyvin, ohjaaja vain oli hieman jumissa ja palkkaus oli aavistuksen hidas mutta kyllä se siitä. Kolmannesta pitikin selvitä sitten itse, ja siitä en kyllä ole yhtään varma missä se oli. Onneksi ei oltu ainoita, muutkin olivat reitillä tunkeneet makkaraa nenän eteen koiralle kun oli reagoinut johonkin, tiedä sitten oliko vain jotain omia mörköjä sielä pusikossa :D

Tokossa otettiin ihan lyhyttä seuraamista alussa ja tosi herkästi palkkasin kontaktista, sillä Roope oli ihan täpinässä ja ihmeissään että missä se äijä on ja miksi me tehdään tälläistä tylsää. En ole ennen huomannut tai kuullut, mutta totesin vasta nytkin itse että nojaan vielä suht paljon koiran päälle ja kontakti rakoilee. Koitin kävellä ihan normaalisti ja kontakti pysyi oikein mainiosti! Onneksi on välillä harjoituksia niin että joku opastaa. Myös saatiin hyvä vinkki ottaa kaveri välillä mukaan huutelemaan liikkeenohjaajan repliikkejä "käsky" "liikkeelle mars" yms, sillä kuulemma moni koira reagoi jo niihin liikkeellä eikä odota sitä ohjaajan käskyä.

Lopuksi otettiin 2min paikallaolo, kävin palkkaamassa välillä. Viretila oli aika alhaalla ja poika oli jo tosi väsynyt. Pysyi siis hienosti, enkä kyllä odottanutkaan sen lähtevän. Häiriötekijöitä oli todella hyvin.

Ensiviikolla sitten vaihdetaan vuoroja, puolet porukasta menee tokoileen ja me päästään vähän etsiskeleen äijiä :)